4. Päivä
Keskiviikko 31.7
Herätys 8.30, kaikki jopa pääsivät ylös tuolloin, olimme edellis iltana sopineet aikaisin nousemisesta, jotta pääsisimme kymmeneltä aloittamaan matkan Sokostia kohti. Yöllä huomasi syksyn tekevän tuloa, lämpötila laski jo vain viiteen asteeseen ja sen huomas, minun ja Kallen kesämakuupussitkaan eivät todellakaan olleet mitään eristysihmeitä. Osasin kuitenkin hieman varautua ja minulla oli jo illalla poolo päällä mennessäni makuupussiin, Kallella, tottuneena intin -40 makuupussiin, ei pahemmin vaatteita päällä ollut koko yönäkään ja hän kirosi koko makuupussin alimpaan helvettiin lopun reissun aikana.

Vaikka pistin vaatteet heti makuupussista päästyäni päälle, oli teltasta pihalle astuminen aika järkytys, kylmä oli kuin Siperiassa. Tein muutaman sadan metrin juoksulenkin tottuakseni ja se sentään auttoi. Aamupalaksi mysliä ja yksi blå bandin lämmin kuppi, joka taisi olla mallia mustikka & vadelma. Pääsimme ajoissa kymmeneltä matkaan. Seurailimme jokea pohjoispuolella puolisen tuntia, jolloin olimme Sokostin juurella.

Katselimme ensin vähän parasta reittiä, mutta kun mökki sokostin päällä näkyi hyvin, lähdimme painelemaan suoraan sitä kohti. Itäpuolella pääsee yllättävän pitkälle, lähes koko rinteen ylös pitkin pieniä ruohosaarekkeita pitkin. Niitä pitkin oli paljon helpompaa kulkea rinnettä ylös kuin teräväreunaisia kiviä pitkin. Kalle oli arvioinut edellisenä iltana nousun vievän pari tuntia, rinne oli kuitenkin paljon helpompi todellisuudessa kuin miltä se näytti kartalta.

Nousuun Sokostin huipulla olevan telemaston huoltorakennuksen viereen taisi mennä vain 50 minuuttia. Jätimme rinkat siihen ja lähdimme tutkimaan tunturin lakea. Tunturin laella oli pari rakennusta, telemasto ja vaikuttavan kokoinen aurinkopaneeli. Noin kymmenen minuuttia meidän jälkeemme tunturin laelle saapui myös isä ja tytär, eri suunnasta kuitenkin kuin me. He olivat päivävaelluksella Muorravaarakanruoktun autiokämpältä, jossa myös me heidät näimme edellisenä päivänä. Vähintäänkin outo yhteensattuma. Kävelimme noin sadan metrin päässä olevalle toiselle Sokostin huipulle, jossa sijaitsi tunturin korkein huippu. Lähes samaan aikaan nousivat samalle huipulle mies ja nainen, jotka olivat tulleet länsipuolta pitkin. Heidänkin naamat tutulta näyttivät, mutta ei tullut mieleen missä heidät oltiin nähty.

Vaikka aluksi oli tarkoitus juoda kahvit Sokostin huipulla, päätiimme kuitenkin säästä kahvin juonnin Luirojärven rannalle, joten lähdimme noin puolen tunnin huipulla oleskelun jälkeen alas tunturin länsipuolta. Länsipuoli oli kaameaa louhikkoa pitkän matkaa, koko ajan sai vain tuijotella seuraavaa jalanpaikkaa, ettei vain astuisi kivien rakoon. Alastulo oli monta kertaa rankempi kuin nousu, noin tunnin päästä alkoi maasto muuttumaan jo tasaiseksi, polvet olivat aivan lopussa. Parin tunnin Sokostin huipulta patikoimisen jälkeen saavuimme Luirojärvelle.

Ensimmäisenä vastaan tuli Rajalan kämppä niminen autiotupa, jätimme rinkat siihen, teimme pienen tiedusteluretken saunan paikasta ja tilanteesta. Söimme autiotuvassa kunnon sapuskat: nötköt & perunamuusi ja kuivattelimme hiukan paitojamme. Odottelimme vähän aikaa vuoroamme saunaan, jossa oli sama pariskunta jonka olimme tavanneet maanantaina Lankojärvellä, aikasmoinen sattuma taas. Sauna oli mukavan virkistävä, mutta järven vesi liian kylmää, ainakin minulle.

Noin kuuden aikoihin heitimme rinkat selkään ja lähdimme etsimään polkua Tuiskuruun. Todennäkoinen polku löytyi ja tapasimme samaan suuntaan menevät kaksi miestä, vähän aikaa siinä juteltiin niitä näitä ja kävi ilmi, että he olivat Mellilästä eli aivan Punkalaitumen naapurista, pieni on maailma. Lähdimme kulkemaan mönkijäpolkua pitkin samalla jutellen, emmekä huomanneet heti kulkevamme väärää polkua. Kuitenkin alkoi epäilys kasvaa kun puroa joka piti tulla lähes heti lähdön jälkeen, ei näkynytkään.

Huomasimme kartasta olevamme menossa etelään, joten muutimme suuntaa, jotta löytäisimme puron. Puro löytyi pikaisesti ja muutaman sadan metrin seurailun jälkeen oikea ylityspaikkakin. Melliläläiset pääsivät puron yli saappailla, me vaihdoimme sandaalit jalkaan ja kahlasimme yli. Puron jälkeen miehet lähtivät kohti Lankojärveä ja me kohti Tuiskukurua. Polku kohti Tuiskurua oli pieni pettymys, vaikka nousimmekin korkealle, tiheä vaivaiskoivikko peitti näkymät. Alastulossa pidimme tauon, josta kuitenkin hienosti näkyi taivaanranta. En vain saanut kameran säätöjä säädettyä siten, että koko näkymä olisi tallentunut sellaisena kuin se näkyi.

Noin 3 tunnin Luirojärveltä lähdön jälkeen noin 21.30 saavuimme Tuiskukuruun, jossa tapasimme Helsinkiläisen pariskunnan vaelluksensa alkutaipaleella. Koska autiotupaan mahtui hyvin, päätimme nukkua tuvan laverilla. Syötiin siinä hieman vielä iltapalaa ja juteltiin pariskunnan kanssa jotka olivat tehneet vaellusreissuja jo useita. Nukkumaan pääsimme noin klo 23.00.