3. Päivä
Tiistai 30.7
Ylös pääsimme 10.30, nukkuminen autiotuvassa oli pettymys, puulaveri oli vielä kovempi kuin kova maa. Katsastelimme päivän reittiä ja söimme rauhassa. Matkaan pääsimme siinä puoli kahden maissa, ylitimme heti ensimmäisenä Sarvijoen ja lähdimme suorempaa, mutta rankempaa reittiä pitkin kohti Paratiisikurua. Ensin oli pari sataa metriä taas nousemista ylemmäs tuntureille metsän siimeksessä jonka jälkeen metsämaisema vaihtui vain harvaksi vaivaiskoivikoksi ja näkymät muuttuivat harppauksella.

Noin tunnin vaelluksen jälkeen vastaan tuli yksi seurue jolta kyselimme parasta reittiä vilkaista Paratiisikurua, kartassa kun näyttäisi kurun reunat olevan ikävän näköisesti korkeuskäyrien valtaamat. Minä olin suoraan alhaalta menossa katsomaan kurua, mutta Kallea vähän arvellutti jyrkät reunat. Kuitenkin sitten vastaan tulleen seurueen vanhempaan ikäpolveen kuulunut ja kepin kanssa liikkuva mies sanoi meille: "Jos tällainen vanha mies tulee sen polun alas, menevät tuollaiset nuoret miehet sen ylös kuin nuoret hirvenvasat". Nooh, uskoimme vanhempaamme ja lähdimme jatkamaan polkua joka johti suoraan Paratiisikuruun. Vaeltajia näkyi enemmänkin jo Paratiisikurun suullakin, jossa pidimme tauon.

Kymmenen minuutin jälkeen matka jatkui, vitsailimme välillä vasemmalla puolellamme olevaa rinteen kiipeämisellä, se kun näytti ikävän jyrkältä ja noin 100 metriä korkealta. Jatkoimme Paratiisikuruun jossa ensimmäisenä ihmetyksen kohteena oli lampi joka oli aivan polun vasemmalla puolella, mutta noin kymmenen metriä alempana, alas ei innostanut pudota. Jo hieman kauempaa oli näkynyt pelottavan pienenä polku rinteellä edessä päin, polku oli juuri se mistä vanhempi herra oli puhunut, hän ei vain aivan maininnut sitä niin isoksi. Nooh kuitenkin jätimme sen ajattelemisen myöhäisemmäksi ja menimme ihailemaan Paratiisikurun suurta vesiputousta, kurussa oli myös kaunis ja kirkas lampi. Ei jäänyt hirveemmin epäilystä miksi kurun nimi oli mikä oli.

Puolen tunnin Paratiisikurussa viipymisen jälkeen aloimme toivottomalta tuntuvan kiipeämisen. Armeijankin aikana oli tullut muutaman kerran Säkylänharjun jyrkimpiä rinteitä kavuttua, mutta ne eivät nyt tuntuneet miltään. Polku kulki lähes suoraan rinnettä ylöspäin, joka oli arviolta 200-300 metriä pitkä. Jyrkkyys oli sitä tasoa, että välillä piti käsin avittaa ylösnousua. Ja vielä kun puolet mäestä oli hirveätä kivikkoa, kesti nousuun ainakin 20 minuuttia. Ylhäällä Ukselmapään rinteellä oli hieman kylmä ja kova tuuli, mutta se ei muuta vaikuttanut kuin helpotti hikistä olotilaa.Pirunportille ei ollut kuin puolisen kilometriä rinnettä viistosti alaspäin kulkien ja Pirunportilla pidimme tauon.

Pirunportti näytti vaikuttavalta "kivikasalta" jo Ukselmakurunkin puolelta, mutta kun tauon jälkeen lähdimme kulkemaan Pirunportin läpi, pystyimme vain toteamaan edessä olevan pitkän ja kivikkoisen alamäen. Ensimmäiset sata metriä sai taiteilla louhikossa valtavien kuoppien reunoilla, lipsumista ei halunnut edes kuvitella. Kivikkoisessa ja jyrkässä rinteessä reilun kymmenenkin metrin luisuminen olisi ollut ikävää katsottavaa. Alamäki ei hirveemmin helpottunut louhikonkaan jälkeen, jyrkkä kuin mikä koko rinne.

Meni varmaankin reilu tunti laskeutumisessa lähelle Muorravaarakanruoktua.
Muorravaarakanruoktun autiotuvan kun saimme silmiimme, oli välissä ikävän syvä ja vuolas virta. Juuri missä polku saapui rantaan oli paras ylityspaikka, mutta ainakin minua epäilytti ylittäminen, vielä kun meidän täytyisi syömisen jälkeen vielä ylittää uudestaan joki, koska jatkaisimme joen länsipuolta etelään. No, kuitenkin sitten päätettiin mennä syömään autiotupaan, katselimme ensin kun pari miestä ylittivät toiselta puolelta apukeppien kanssa joen ja sitten oli meidän vuoro. Housun puntit vain ylös, sandaalit jalkaan ja menoksi. Joki oli ikävän syvä, minulla, lyhin kun olin, oli vähän vaikeuksia jo pysyä pystyssä kepinkin kanssa kun vesi ylettyi jo polvienkin yli. Syötiin Pirkka pastaa juustossa, joka oli yllättävän hyvää, seuraavalle reissulle sitä pitää hankkia enemmänkin kuin vain yksi pussi, koska oikeesti pussillisen syö yksinkin.

Ruokailun ja lepäilyn jälkeen ylitimme taas Muorravaarakanjoen ja lähdimme kompanssin avulla suunnistamaan Suppu-Kotavaaran itäpuolen kautta seuraavan yön majapaikkaan, eli nuotiopaikalle Sokostista itään. Maasto oli aluksi soista ja hidas kulkuista. Puolen kilometrin jälkeen suot loppuivat, mutta maasto oli edelleen hidasta kulkea, nousimme myös hieman ylemmäs rinnettä, suoremman reitin takia. Maasto oli pitkää kanervikkoa ja epätasaista nousua, ei mitään hauskaa kuljettavaa. Noin 40 minuutin rämpimisen jälkeen pääsimme jonkinlaisen mäen päälle ja aloimme etsiä kartasta olinpaikkaamme. Idässä näkyi jonkinlainen joen mutka, mutta mitään tarkempaa paikantamisen merkkiä ei näkynyt. Tulosuunnassamme näkyi upeasti Pirunportti kilometrien päässä. Reitillämme oli kaksi paikkaamme sopivaa kohtaa, mutta matka ei oikein sopinut kumpaankaan. Emme kuitenkaan murehtineet asiaa suuremmin vaan jatkoimme rinnettä pitkin etelään päin.

Vähän matkan kuluttua törmäsimme hieman oudompaan ilmiöön, valtavalta alueelta olivat kaikki vähintään pari metriset puut kaatuneet itään päin. Alue oli varmaan pari hehtaaria, eikä yhtään puuta pystyssä, suurimmat olivat täysikasvuisia mäntyjä. Ihmettelimme vähän aikaa puita tauon merkeissä ja jatkoimme matkaa. Vajaan parin tunnin patikoimisen jälkeen pääsimme lopulta tunturista ohi ja aloimme laskeutua joen varteen mäkea alas.
Polku joen vieressä löytyi vaivatta, eikä tarvinnut kuin puolisen kilometriä sitä seurata ja saavuimme oikealle nuotiopaikalle. Nuotiopaikka oli hienossa paikassa ja etenkin joen varsi oli ilta-auringossa kuin säkenöivä taulu.

Ikäväksemme saimme todeta törmänneemme ensimmäiseen merkittyyn nuotiopaikkaan, missä ei ollut puita poltettavaksi. joku aikaisempi retkeilijä oli pari karahkaa raahannut nuotion viereen, joten ei muuta kuin puukko käteen ja klapeja tekemään. Pienen veistelemisen jälkeen päätettiin, että seuraavaan reissuun lähtee mukaan retkikirves ja jokin muukin saha kuin mikä Leathermanista löytyy.

Pistettiin Matin kanssa teltta pystyyn ja ihan vain huvin vuoksi päätimme tehdä ruoan Matin rinkassa olleella pysty-mallisella kaasukeittimellä. Keitin toimi ihan riittävästi, joten se saa lähteä myös seuraavalle reissulle varakeittimeksi. Meni siinä nuotiosta nautiskellessa ja jutellessa aika hyvän aikaa, joten pääsimme nukkumaan noin puoli kahdeltatoista.