|
1. Päivä
Sunnuntai 28.7
Lähdettiin Kiilopään tunturikeskuksen edestä noin
kolmen aikaan iltapäivällä. Askel oli kevyt ja ylitimme
Kiilopään sen huipun vierestä polkua pitkin sateen välillä
hiukan ropistessa. Lämpötila oli yli 20 astetta joten tunturilla
viimakaan ei tuntunut ja heti huomasi, että takki t-paidan päällä
oli aivan liikaa.
Kuljimme periaatteella 50 minuuttia kävelyä ja sitten 10
minuutin tauko, jota noudatimme koko reissun ajan. Parin kilometrin
jälkeen olimme tauolla ja kun olimme lähtemässä,
sattui juuri samaan kohtaan tulemaan päiväkävelyllä
oleva saksalainen vanha pariskunta, siinä sitten juttelimme samalla
kun kuljimme Luulampea kohti, tietysti sillä kolmannella kotimaisella.
Saksan taidot kun ovat vähän päässeet ruostumaan
tässä parissa vuodessa :).
Noin kilometri ennen Luulampea käännyimme risteyksestä
etelään Rautulampea kohti ja jätimme mukavan pariskunnan
jatkamaan matkaansa kohti Luulampea.
Aina vähän väliä tuli testailtua uusia säätöjä
rinkkaan, se kun ei tuntunut millään istuvan tasaisesti. Polku
Luulammelta Rautulammelle on suht tasaista polkua joka kulkee pienen
puron vierustaa pitkin. Rautulammella olimme aika tarkalleen kuuden
aikaan ja matkaa takana 12 kilometriä.
Koko Rautulammen päivätuvan ympäristö tuntui olevan
täynnä telttailijoita ja syykin selvisi. Korson Rippileiriläiset
olivat vaeltamassa. Juttelimme vähän aikaa päivätuvassa
olleen miehen kanssa jonka jälkeen pistimme telttamme pystyyn hieman
erilleen muista teltoista, leiriläiset kun eivät tainneet
tuntea käsitettä luonnon rauha. Pistimme trangian iskuun ja
söimme nuudeleita ja nötköttiä, neljä pientä
nuudelipussia ja yksi nötköt purkki oli uskomattoman tuhti
ateria kolmellekkin ja oli hyvää. Kävimme viereisellä
Rautuntureiden yhdellä noin 460m korkealla huipulla ja ennen nukkumaan
menoa katteltiin Kallen kanssa huomista reittiä. Minä ja Matti
menimme aika pikaisesti kuitenkin telttaan eikä Kallekaan kauan
viitsinyt hyttysien kaverina viipyä lukemassa. Yöllä
ei mitään hirveän ruusuista unta tullut nukuttua ainakaan
minun ja Kallen mielestä.
|